Korttipeli.org

Luettelo korttipeleistä, ja niiden peliohjeet.

Viisisataa

Kategoria:

Viisisataa on Amerikasta kotoisin. Se oli siellä hyvin suosittua ajanvietettä 1950-luvulle asti. Viisisataa-nimellä kulkee useita erilaisia pelejä, joille on yhteistä vain, että pelin katkaisee se pelaaja, joka saavuttaa ensimmäisenä 500 pistettä. Tässä on siis kysymyksessä ”Amerikan viisisataa”. Vaikka peliä voi pelata 2–5 pelaajan kesken, on se alunperin suunniteltu kolmea pelaajaa varten. Kolmen pelaajan kesken sitä useimmiten myös pelataan. Sen vuoksi Korttipeli.org esittää tällä sivulla kolmen hengen pelin ohjeet ensimmäisenä.

Kortit

Pelissä käytetään 33 kortin pakkaa, siis sellaista, josta on otettu pois kortit 2–6 ja otettu lisäksi mukaan jokeri. Ellei jokeria ole, tai jos se on käyttämättömänä jäänyt kovin paljon muista korteista erottuvaksi, voidaan jokerin asemesta käyttää yhtä poistettavista kakkosta.

Korttien arvot ovat tavalliset, valttia lukuun ottamatta. Valtissa on jokeri korkein, sitten tulee sotamies (eli jätkä), sitten toinen saman värin sotamies (riippuen siitä, onko valtti mustaa vai punaista). Jos siis pata on valttia, on järjestys seuraava: jokeri, patasotamies, ristisotamies, pataässä, kuningas, rouva, 10, 9, 8 ja 7. Valtissa on siten 10 korttia, toisessa samanvärisessä maassa vain seitsemän, ja muissa maissa kummassakin kahdeksan.

Tarjouksista korkein on grandi. Sen jälkeen on maiden arvojärjestys: hertta, ruutu, risti, pata. Valtin määrää se, joka tekee korkeimman tarjouksen alla näkyvän pistetaulukon mukaan.

Pistetaulukko

Tikkejä678910
Pata40140240340440
Risti60160260360460
Ruutu80180280380480
Hertta100200300400500
Grandi120220320420520

Pistetaulukon muistamista helpottaa, kun pitää mielessä, että jokainen tikki lisää on 100 pistettä, ja että eri maiden välinen piste-ero on 20 pistettä.

Pelin tarkoitus

Tarkoituksena on saada pisteitä ottamallatikkejä. Se pelaajista, joka ensimmäisenä pääsee 500 pisteeseen, on voittanut.

Jos useat saavuttavat 500 pistettä samassa jaossa, lasketaan sitoumuksen tekijän pisteet ensin. Muiden pelaajien suhteen on voittaja se, joka ensimmäisenä ottaa ratkaisevan tikin.

Pyrkimyksenä on saada peli tekemällä korkein tarjous, mutta on myös saatava yhtä monta tikkiä kuin on sitoutunut ottamaan. Vastapuolen on puolestaan yritettävä sekä saada itselleen mahdollisimman paljon tikkejä, että ennen kaikkea saatava sitoumuksen tekijä epäonnistumaan.

Jakaminen

Korkeimman kortin nostaja valitsee paikkansa ja jakaa. (Jokeri on korkein kortti.) Vasemmalla puolella oleva nostaa pakan. Ensin jaetaan kolme korttia jokaiselle, sitten laitetaan kolme korttia kuvapuoli alaspäin pöydälle pöytäkorteiksi, jonka jälkeen jaetaan neljä korttia — lopuksi jälleen kolme korttia jokaiselle.

Tarjoukset

Etumies aloittaa tarjoamisen. Sen jälkeen saa jokainen tarjota vuorollaan. Ellei halua tehdä tarjousta, voi passata. Tarjouksen on oltava aina korkeampi kuin edellinen. Jokainen pelaaja saa tarjota vain kerran, ja passaus katsotaan myös tarjoukseksi. Omaa tarjoustaan ei saa jälkeenpäin korottaa. Pienin tarjous on kuusi tikkiä. Tarjouksessa voi joko ilmoittaa pistemäärän yllä olevan taulukon mukaisesti, esimerkiksi 240 pistettä, joka merkitsee kahdeksan pataa, mutta voi myös sanoa ”kahdeksan pataa”. Korkeimman tarjouksen tekijä saa pelin.

Jos kaikki passaavat, siirtyy jako seuraavalle pelaajalle. Voidaan myös pelata kenenkään tekemättä sitoumusta grandipeli, jolloin jokaisesta tikistä saa 10 pistettä. Silloin jakaja aloittaa.

Pelin kulku

Sitten kun tarjoukset on tehty, sitoumuksen tekijä saa ottaa kolme pöytäkorttia käteensä ja sen jälkeen poistaa kädestään haluamansa kolme korttia pöydälle kuvapuoli alaspäin. Sitoumuksen tekijä aloittaa pelin. Toiset laittavat tikkiin kortin vuorollaan. Maata on tunnustettava, jos voi. Valttipakkoa ei ole.

Tikin saa korkeimman kortin pelattua maata, tai korkeimman valtin, lyönyt pelaaja. Grandipelissä on vain yksi valttikortti, eli jokeri. Jos grandipelissä aloittaa tikin jokerilla, on ilmoitettava, mitä maata se edustaa. Tikin saaja aloittaa seuraavan.

Pisteiden laskeminen

Kahden muun pelaajan on aina yritettävä saada yhteisvoimin sitoumuksen tekijä epäonnistumaan. Pisteiden laskemisen vuoksi he kuitenkin ottavat tikit erikseen eteensä. He saavat tikeistään 10 pistettä riippumatta siitä, onnistuuko sitoumuksen tekijä vai ei.

Mikäli sitoumuksen tekijä saa pelin läpi, hän saa tarjouksensa mukaisen pistemäärän. Ylimääräisistä tikeistä ei saa pisteitä lukuun ottamatta sellaista tapausta, jossa tarjous on alle 250 pistettä, ja sitoumuksen tekijä saa kaikki tikit. Silloin hän saa 250 pistettä koko pelistä.

Jos sitoumuksen tekijä epäonnistuu, tulee hänelle tarjousta vastaava määrä miinuspisteitä.

Korttipeli päättyy siinä ”pisteessä” kun joku saa 500 pistettä.

Jos halutaan pitää kirjaa pisteistä, merkitään siihen toisille pelaajille 500 pisteen ja heidän pistemääriens välinen erotus miinuksena.

Muunnelmia

  1. Pelissä käytetään koko pakkaa. Pöytäkorteiksi jaetaan viisi korttia. Jaon jälkeen yli jääviä kortteja ei käytetä.
  2. Peli päättyy myös silloin, jos joku pelaajista saa 500 miinuspistettä. Silloin voittaja on se, jolla on eniten pluspisteitä.
  3. Pelin voittaja saa ylimääräisen 250 pisteen hyvityksen.
  4. Tarjoukseksi kelpaa myös misääri, jonka pistearvo on 250 pistettä. Sitoumuksen tekijä ei saa ottaa tikkejä. Jos hän ottaa yhdenkin tikin, hänelle langetetaan 250 miinuspistettä. Vastapelaajat saavat 10 pistettä jokaisesta sitoumuksen tekijän tikistä.
  5. Varsinkin neljän hengen pelissä voidaan käyttää kahdennusta ja vastakahdennusta tarjouksissa.

Kahden hengen viisisataa

Kortit ovat samat kuin kolmen hengen pelissä. Jako tapahtuu samalla tavalla, mutta ylijääneitä kymmentä korttia ei käytetä. Tarjoukset, pelin kulku ja pisteiden laskeminen tapahtuvat kuten yllä esitellyssä kolmen hengen pelissä.

Neljän hengen viisisataa

Pakassa on 43 korttia, joista yhtenä jokeri. Pakasta poistetaan kakkoset, kolmoset sekä pata- ja ristineloset.

Korkeimpien korttien nostajat pelaavat yhdessä (he ovat samassa joukkueessa) ja istuvat vastakkain pöydässä. Korkeimman kortin nostaja valitsee paikkansa ja jakaa.

Pelissä noudetaan samoja ohjeita kuin kolmen hengen pelissä, mutta pisteet lasketaan joukkueittain.

Viiden hengen viisisataa

Tähän peliin tarvitaan koko 52 kortin pakka, sekä jokerikortti. Peli pelataan kolmen hengen pelin sääntöjen mukaisesti lukuun ottamatta sitä, että sitoumuksen tekijä valitsee tarjousten päätyttyä itselleen vastapelaajan. Hän pelaa valitsemansa vastapelaajansa kanssa samana joukkueena. Hän voi valita kenet tahansa, eikä valittu pelaaja voi kieltäytyä. Nuo kaksi pelaajaa jakavat pisteet, voittivatpa he tai hävisivät.

Voidaan sopia myös siitä, että sitoumuksen tekijä valitsee vastapelaajakseen sen, jolla on jokin hänen määräämänsä kortti. Vastapelaaja ei tällöin ilmoita sitä, että hänellä on tämä määrätty kortti, mutta hän pelaa ”yhteen pussiin” sitoumuksen tekijän kanssa ja jakaa pisteet.

Peliohjeita viiden hengen viisisadassa

Tämän pelin tärkein kortti on jokeri. Sehän on valttikortti myös grandipelissä. Sen, joka on pelannut bridgeä, on varottavat arvioimasta kättään samalla tavalla kuin bridgessä. Esimerkiksi seuraavanlainen käsi on erinomainen grandikäsi, vaikka siinä on renonssi kahdesta maasta: jokeri, ruutu, ässä, kuningas, 10, 9, 8, 7, ristiässä, kuningasta, 7.

Ensin on pelattava kaikki ruudut, minkä jälkeen otetaan tikit ristiässällä ja -kuninkaalla. Sen jälkeen lyödään jokeri ristinä, jotta saadaan vastustajien viimeinen risti pois pelistä, ja silloin seitsikkokin pitää.

Ei ole aivan yhtä mahdollisuutta kuudesta, että jokin toivottu kortti olisi pöytäkorteissa. Usein kannattaa silti olla optimistinen. Kuuden ja seitsemän tikin ja joskus jopa kahdeksan tikin tarjouksissa voi laskea saavansa yhden pisteen pöytäkorteilla.

Rangaistukset

👋 Rangaistukset koskevat kaikkia viisisataa-pelin muunnelmia.

Jos jaossa tulee virheitä tai jokin kortti kääntyy näkyviin, on jako suoritettava uudelleen.

  • Väärä määrä kortteja:
    • Jos sitoumuksen tekijällä tai pöytäkorteissa, tai molemmissa, on väärä määrä kortteja ja sitoumuksen tekijä on lyönyt jo korttinsa ensimmäiseen tikkiin, pelataan peli loppuun ja vastustajat saavat tikeistään pisteet, mutta sitoumuksen tekijän katsotaan menettäneen pelin. Hän saa siten tarjouksensa mukaisen määrän miinuspisteistä.
    • Jos taas vaastustajista jommalla kummalla on väärä määrä kortteja ja hän on lyönyt jo kortin ensimmäiseen tikkiin, ei hän saa pelissä ainoatakaan pelistä.
    • Mikäli kahdella pelaajalla tai sekä yhdellä vastustajalla että pöytäkorteissa on väärä määrä kortteja, on aina tehtävä uusi jako.
  • Riittämätön tarjous:
    • Jos pelaaja tekee riittämättömän tarjouksen, esimerkiksi tarjoaa kahdeksan ruutua kahdeksan hertan jälkeen, on hänen muutettava tarjoustaan riittäväksi. Hän ei saa passata eikä hänen vastapelaajansa saa tehdä tarjousta.
  • Tarjous väärällä vuorolla:
    • Pelaajan tehdessä tarjouksensa väärällä vuorolla, ei hänellä ole oikeutta tehdä tarjousta uudestaan. Sitoumuksen tekijällä on oikeus vaatia, että asianomaisen vastustaja pelaa määrättyä maata aloittaessaan tikin ensimmäisen kerran.
  • Nähdyt kortit:
    • Kortteja ei saa näyttää muulloin kuin lyödessään kortin vuorollaan tikkiin. Rangaistukset kortin näyttämisestä ovat seuraavat:
      • 2 pelaajaa = ei rangaistusta
      • 3 pelaajaa = sitoumuksen tekijä saa kaikki loput tikit.
      • 4–5 pelaajaa = kortti pannana pöydälle rangaistuskortiksi ja on lyötävä tikkiin heti ensimmäisen tilaisuuden tullen.
    • Jos sitoumuksen tekijä näyttää korttinsa, ei kahden tai kolmen hengen pelissä tule siitä rangaistusta, mutta neljän tai viiden hengen pelissä laitetaan kortti pöydälle rangaistuskortiksi, joka on pelattava tikkiin ensimmäisen tilaisuuden tullen.
    • Mikäli vastustaja lyö tikkiin enemmän kuin yhden kortin, saa sitoumuksen tekijä määrätä, kumpi niistä jää tikkiin. Toinen kortti tulee rangaistuskortiksi (ks. ed.).
  • Pelaaminen väärällä vuorolla:
    • Jos pelaaja lyö kortin tikkiin väärällä vuorolla, menetellään kuten nähdyn kortin suhteen.
  • Maan tunnustaminen:
    • Jos maan tunnustamatta jättäminen havaitaan, ennen kuin seuraava tikki on aloitettu, korjataan virhe, ja näytetty kortti käsitellään edellä selostetulla tavalla. Mutta jos seuraava tikki on jo aloitettu, ei virhettä saa korjata. Jos virheen on tehnyt sitoumuksen tekijä tai hänen vastapelaajansa, katsotaan sitoumuksen tekijän menettäneen pelinsä. Jos vastustaja tekee virheen, katsotaan sitoumuksen tekijän pelin menneen läpi.

Pelaajien määrä: 2-5.