Canfield

Canfield-pasianssi aloitetaan laittamalla pöydälle seitsemän korttia vaakasuoraan riviin. Ensimmäinen niistä on oikeinpäin ja muut nurin. Kuuden sokkokortin päälle asetetaan uudet kuusi korttia. Ensimmäinen niistä on oikeinpäin ja loput nurin. Näin jatketaan, kunnes joka kasassa on yksi kortti oikeinpäin. Tällöin on viimeisessä kasassa seitsemän korttia, kuudennessa kuusi korttia, jne.

Ässät asetetaan esiin tullessaan rivin yläpuolelle ollen niille rakennettavien pääsarjojen peruskortit.

Jos seitsemän oikeinpäin olevan kortin joukossa on ässiä, ne asetetaan siis kuvion yläpuolelle. Jos edelleen korttien joukossa on sellaisia, joitten arvoero on yksi silmä ja väri vastakkainen, sijoitetaan alempiarvoinen kortti ylemmän päälle, musta punaiselle ja päinvastoin. Näin vapautuva sokkokortti käännetään oikeinpäin ja sijoitetaan toiselle kortille, jos se siihen sopii, tai sitten se jää paikalleen.

Kun ei enää voida sijoitella kortteja, otetaan käsipakka nurinpäin käteen, ja siitä nostetaan yksi kortti kerrallaan katsoen, sopiiko se johonkin nousevaan pääsarjaan tai vaihtovärein alenevaan apusarjaan.

Kun joku apusarjarivi tyhjenee, saadaan sille sijoittaa esillä oleva kuningas tai sillä alkava apusarja.

Apusarjoissa siirtoja tehdessä on muistettava, että apusarjan osia ei saa siirtää, vaan on siirrettävä koko se apusarja, mikä on rakennettu. Näin ollen jos jokin apusarja alkaa kuninkaalla, ja sen alla on nurinkäännettyjä kortteja, saadaan vapaaksi tulleelle apukasapaikalle siirtää koko se apusarja, mikä alkaa kuninkaalla. Jos esimerkiksi ristiviitosen päällä on ruutunelonen, ja pataviitonen on vapaana toisessa rivissä, ei ruutunelosta saa siirtää pataviitosen paikalleen nousevaan pääsarjaan ristissä.

Käsipakka saadaan pelata läpi vain yhden kerran.

Canfield-pasianssin historiaa

Canfield on saanut nimensä New Yorkissa, Yhdysvalloissa, vaikuttaneen, tunnetun pelihuoneen omistajan Richard Canfieldin mukaan. Kun viranomaiset sulkivat hänen peliluolansa, hän avasi Broadwaylla kahvilan, jossa jokainen halukas sai ostaa häneltä yhden korttipakan 52 dollarin hinnasta asettaakseen tämän pasianssin hänen valvontansa alaisena, Canfieldin maksaessa pelaajalle viisi dollaria jokaisesta kortista, mikä sijoittui pääsarjoihin. Jos onnistui saamaan niille 11 korttia, oli pelaaja siis ansainnut kolme dollaria, mutta jos pasianssi onnistui, sai Canfield pulittaa onnelliselle voittajalle peräti 260 dollaria.

Vuonna 1912 oli jo kahvilakin suljettu viranomaisten toimesta, sillä Canfield rikastui tällä pasianssilla heidän mielestään liikaa. Siitä voitte arvata, kuinka usein Canfield menee läpi… Tavallisin tulos on 5–7 korttia pääsarjoilla. Mutta koettakaa itse! Pasianssi on hyvin hauska ja joutuisa pelata.

Esimerkki korttien järjestelystä pöydälle

Pelaajien määrä: 1.